Toivakan kunnanhallituksen 27.3.2023 pidettävän kokouksen esityslistalla ovat muun muassa kunnanjohtajan viran täyttäminen, Toivakan kunnan viestintäsuunnitelman hyväksyminen, Toivakan kunnan omistajapoliittiset linjaukset sekä omistajastrategiat konserniyhtiöille, kunnanhallituksen jäsenten ja varajäsenten vaali toimikaudeksi 1.6.2023–31.5.2025, rakennustarkastaja-ympäristösihteerin virkanimikkeen muutos sekä talouskatsaus 2/2023.
Kunnanjohtajan virkahaku alkaa näillä näkymin huhtikuussa
Toivakan kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen on valittu Viitasaaren kaupunginjohtajaksi Viitasaaren valtuuston kokouksessa 6.3.2023. Viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi. Työntekijän tai viranhaltijan pyynnöstä tai suostumuksella voidaan noudattaa lyhyempää irtisanomisaikaa. (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304) 40 § Irtisanomisaika).
Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen on toimittanut irtisanomisilmoituksen 21.3.2023. Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen viimeinen virassaolopäivä on 31.5.2023 ja vuosilomalla hän on 28.4.-31.5.2023.
Kuntalain 7 luvun 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Määräajan pituudesta ei ole laissa määräyksiä, vaan asia on kunnan harkinnassa. Hakuilmoituksessa mainitaan, täytetäänkö virka toistaiseksi vai määräajaksi ja määräaika mainitaan myös. Kuntalain 38 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kuntalaki ei määrittele kunnanjohtajan kelpoisuusehtoja koskevia määräyksiä, joten kunnan tulee erikseen määritellä viranhaltijalta vaadittava kelpoisuus.
Pohjaehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen irtisanoutumisen sekä saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle; 2. kunnanjohtajan virkasuhteen muoto on vakinainen, toistaiseksi voimassa oleva; 3. kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus kunnallishallinnon johtotehtävistä; 4. soveltuvuutta arvioitaessa arvostetaan – valmiutta sitoutua Toivakan kunnanjohtajan virkaan – kykyä strategiseen ajatteluun, johtamiseen ja kehittämiseen – kykyä asioiden, ihmisten ja verkostojen johtamiseen sekä erittäin hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja – hyvää elinkeinoelämän ja maaseutuympäristön tuntemusta sekä markkinointi- ja yrittäjähenkisyyttä; – laaja-alaisia verkostoja yhteiskunnan eri osa-alueilta – perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja – talouteen; 5. virka täytetään 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan; 6. viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa; 7. virka laitetaan haettavaksi ajalla 4.4.-2.5.2023; 8. hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla, Kuntalehdessä, Keskisuomalaisessa ja Kuntarekryssä; 9. kunnanjohtajan haastatteluryhmään kuuluvat kunnanhallitus kokonaisuudessaan ja valtuuston puheenjohtajat; 10. valintaprosessissa käytetään ulkopuolista asiantuntijaa; 11. valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan päättämään mahdollisesta hakuajan jatkamisesta; 12. virkaan voidaan valita suostumuksen antaja.
Omistajapoliittiset linjaukset ja omistajastrategiat konserniyhtiöille
Kunnan toiminta käsittää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan lisäksi osallistumisen kuntien yhteistoimintaan sekä muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Kunnan tytäryhteisö on yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta.
Valtuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta. Hallitus vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta. Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa konserniohjauksesta eli omistajaohjauksen toteuttamisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä valtuuston päätösten mukaisesti. Konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja ja muut hallintosäännössä määrätyt viranomaiset.
Omistajapolitiikka on osa valtuuston hyväksymää kuntastrategiaa, joka on kunnan keskeinen johtamisen väline. Omistajapolitiikalla linjataan muun muassa missä yhteyksissä kunta on mukana omistajana ja sijoittajana ja mitä kunta omistajuudeltaan tavoittelee.
Toivakan kunnanvaltuusto on käsitellyt omistajapoliittisten linjausten ja konserniyhtiöiden omistajastrategioiden laadintaa iltakouluissa kevään 2023 aikana. Omistajastrategioiden laadinta on asetettu yhdeksi talousarviotavoitteista jo vuonna 2022, mutta se laaditaan vasta nyt, jotta se kytkeytyy myös paremmin päivitettyyn kuntastrategiaan.
Pohjaehdotuksena on, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Toivakan kunnan omistajapoliittiset linjaukset sekä omistajastrategiat konserniyhtiöille.
Kunnanhallituksen jäsenten vaali lähestyy
Toivakan kunnan 1.3.2022 voimaan tulevan hallintosäännön 8 §:n mukaan Toivakan kunnanhallituksessa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallituksen jäsenet pyritään valitsemaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta. Kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.
Lisäksi valinnoissa on huomioitava, mitä on sanottu kuntalain §:ssä 73 vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen sekä Tasa-arvoL 609/1986 §:ssä 4 a, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja 40 % miehiä. Vaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Merkitään, että 7-jäsenisessä toimielimessä naisia tai miehiä tulee olla vähintään kolme.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto; 1) valitsee kunnanhallitukseen 7 jäsentä ja näille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2023-31.5.2025, 2) valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Viestintäsuunnitelma ajan tasalle vastaamaan nykyisiä tarpeita
Toivakan kunnan hallintosäännön 6 §:n mukaan: Kunnan virallista viestintää ja tiedottamista kunnan toiminnasta johtaa kunnanhallitus. Kunnanhallitus hyväksyy yleiset ohjeet viestinnän ja tiedottamisen periaatteista. Viestinnän toteuttamista johtaa kunnanjohtaja ja koordinoi viestintä- ja markkinointisuunnittelija. Toimielimet luovat omalla toimialallaan edellytyksiä läpinäkyvälle toiminnalle asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. (Kuntalaki 410/2015, 29 §)
Toivakan kunnan viestintäsuunnitelma 2023 on päivitetty vastaamaan ajankohtaisia viestintätarpeita. Viestintäsuunnitelma on johdettu Toivakan kunnan viestintäohjeesta. Viestintäsuunnitelman tavoite on luoda pohja kunnan yhtenäisemmälle, monipuolisemmalle ja aktiivisemmalle viestinnälle. Viestintäsuunnitelman tarkoituksena on määrittää viestinnän tavoitteet ja periaatteet, selkiyttää roolit ja vastuut sekä kuvata viestinnän kanavat ja kohderyhmät.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää hyväksyä Toivakan kunnan viestintäsuunnitelman 2023.
Rakennustarkastaja-ympäristösihteerin virkanimikkeen päivittäminen
Rakennustarkastaja-ympäristösihteerin virkanimike on tarkoituksenmukaista päivittää vastaamaan nykyisiä virkatehtäviä, jotka jakautuvat sekä rakennusvalvonnan että ympäristönsuojelun lupa- ja valvontaviranomaistehtäviin. Virkanimikkeen muutos ei laajenna tehtävänkuvaa, eikä sillä ole vaikutusta tehtäväkohtaiseen palkkaan. Uudeksi virkanimikkeeksi esitetään rakennus- ja ympäristötarkastajaa.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää muuttaa rakennustarkastaja-ympäristösihteerin virkanimikkeen rakennus- ja ympäristötarkastajaksi 1.5.2023 alkaen.
Helmikuu toteutunut hyvin talousarvioon verrattuna
Toivakan kunnan talousarviossa vuodelle 2023 on hallinto- ja talouspalveluiden yhdeksi tavoitteeksi linjattu ajantasaisen talousraportoinnin kehittäminen ja talousseurannan tuominen vakiopykälänä kunnanhallituksen kokouksiin.
Helmikuu on toteutunut hyvin talousarvioon verrattuna. Tammikuussa tilitetyt verotulot näkyvät toteumassa vielä hyvin positiivisesti. Henkilöstökulut ovat varsin hyvin budjetin mukaiset, mutta sijaisten palkkojen kehitykseen on kiinnitettävä huomiota. ICT-palvelujen kuluissa tulee huomioida, että alkuvuonna maksetaan koko vuoden järjestelmäkuluja.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus merkitsee talouskatsauksen 2/2023 tiedokseen.
Lisätiedot:
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen
p. 040 52 31 633
Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen
p. 050 307 6114
Koko esityslista on luettavissa täällä.