Toivakkalaisia Linkki on palvellut jo useamman vuoden, nyt kunta liittyy virallisestikin Linkin toimialueeseen

Tiedote 11.12.2023

Jyväskylän kaupunki/ Kaupunkisuunnittelu

Jyväskylän seudun joukkoliikenne LINKKI

Jyväskylän seudun Linkki-joukkoliikenne toimii 2024 alkaen seitsemässä kunnassa

Linkki palvelee ensi vuodesta lähtien myös Äänekosken, Hankasalmen, Petäjäveden ja Toivakan asukkaita.

Jyväskylän seudun joukkoliikenne eli Linkki on vuodesta 2014 lähtien palvellut Jyväskylässä, Laukaassa ja Muuramessa. Ensi vuonna Linkin toiminta laajenee ympäristökuntiin Äänekoskelle, Hankasalmelle ja Petäjävedelle. Toivakkalaisia Linkki on palvellut jo useamman vuoden, nyt kunta liittyy virallisestikin Linkin toimialueeseen.

Äänekosken ja Hankasalmen liikenne toimii vielä ensimmäisen vuosipuoliskon 2024 ajan ELY-keskuksen kilpailuttamana seutuliikenteenä. Linkki kilpailuttaa liikenteen ja ajokalustoksi tulevat vihreät Linkki-linja-autot, mutta vuorotarjontaan ei ainakaan alkuvaiheessa ole luvassa muutoksia. Toivakkaan matkataan samoilla vihreillä Linkki-linja-autoilla kuin tähänkin saakka. Petäjäveden suuntaan ajettava liikenne on markkinaehtoista joukkoliikennettä, jossa liikennöitsijänä jatkaa Matka Mäkelä Oy. Petäjäveden liikennöintiin ei näillä näkymin ole tulossa muutosta.

Linkki tuo halvempia lippuja ja keskitettyjä informaatiopalveluita

Asiakkaan suuntaan selkein muutos palvelussa tapahtuu kesäliikenteen 2024 alussa, kun koko alueella tulevat käyttöön Waltti-lipputuotteet ja -maksuvyöhykkeet. Tämä tietää edullisempia matkoja ainakin Äänekosken, Hankasalmen ja Petäjäveden suuntaan – Toivakan joukkoliikenteessä edullisilla Waltti-lipuilla on matkustettu jo muutaman vuoden ajan.

Matkaketjut uuden joukkoliikennealueen sisällä onnistuvat jatkossa yhdellä lipulla, kun aiemmin seutuliikenteen lipulla ei ole voinut tehdä vaihtoja Linkki-liikenteen linja-autoihin. Samat Waltti-liput kelpaavat jatkossa myös markkinaehtoisen liikenteen linja-autoissa, mikä myös osaltaan parantaa palvelutasoa.

Joukkoliikenteen digitaaliset palvelut saadaan käyttöön koko laajentuvalla Linkki-alueella kesästä 2024 alkaen. Linkin keskitetty asiakaspalvelu ja kattavat informaatiokanavat madaltavat asukkaiden joukkoliikenteen käyttökynnystä myös uusilla alueilla.

Kaivattu ja matkustamista helpottava muutos on, kun entisen seutuliikenteen tiedot saadaan näkymään Linkin aikataulu- ja reittioppaalla. Lähimaksu- ja mobiililiput tulevat myös käyttöön koko alueella lähitulevaisuudessa.

Paitsi seutukunnista keskuskaupunkiin, myös toisinpäin matkustus mahdollistuu. Se tuo koko alueen asukkaiden ulottuville lisää vaihtoehtoja palvelupaikoista. Esimerkiksi tutustumisen arvoisia luontokohteita sekä liikunta- ja kulttuuripalveluita löytyy joka kunnasta. Elokuvissa tai passihakemusreissulla voi piipahtaa joukkoliikenteellä vaihteeksi vaikkapa Äänekoskella, tehdä kirppariretken Hankasalmelle, käydä visiitillä Petäjäveden vanhassa kirkossa tai kahvittelemassa Toivakan leppoisassa miljöössä!

Yhteistyö edistää useimpia joukkoliikenteen MAL-kehittämistavoitteita

Joukkoliikenteen yhteistyön laajentamisen taustalla on Jyväskylän kaupunkiseudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeva MAL-sopimus, joka on solmittu kuntien ja valtion kesken.

MAL-sopimuskaudella 2021–23 tehtiin joukkoliikennealueen laajentamista koskeva selvitys yhteistyössä seudun kuntien ja alueen joukkoliikennettä järjestävien viranomaisten kesken. Selvityksen mukaan joukkoliikenteen toimivalta-alueen laajentamiselle oli edellytykset. Yhteistyön arvioitiin edistävän lähes kaikkia MAL-sopimuksessa joukkoliikenteen kehittämiselle asetettuja tavoitteita.

Selvitykseen nojaten Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka ja Äänekoski päättivät yhdistyä Jyväskylän seudun joukkoliikenteen viranomaisalueeseen, ja Jyväskylä, Laukaa ja Muurame hyväksyivät kukin osaltaan liittymisen. Jyväskylän kaupunki toimii joukkoliikenteen järjestämisen vastuukuntana ja Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toimivalta-aluetta koskeva lakimuutos tulee voimaan 1.1.2024.

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Äänekoski, Petäjävesi, Toivakka ja Hankasalmi ovat allekirjoittaneet keskinäisen yhteistoimintasopimuksen, jossa on sovittu Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toiminnan tavoitteista, tehtävistä, yhteisistä työryhmistä, toimielimestä, talouden seurannasta, kustannusten jakamisesta, sopimuksen seurannasta sekä mahdollisesta toimivalta-alueesta irtautumisesta.

Lisätiedot: palvelupäällikkö Kari Ström, kari.strom[a]jyvaskyla.fi, p. 050 60943

Edunvalvonnan tavoitteet ja elinvoima esillä Jyväskylän kaupunkiseudun seutufoorumissa

Toista kertaa järjestetty seutufoorumi kokosi 7.3.2023 Paviljonkiin Jyväskylän seudun kuntien luottamushenkilöitä, kunnanjohtajia ja muita viranhaltijoita sekä seututoimijoita Keski-Suomen ELY-keskuksesta ja Keski-Suomen liitosta. Tänä vuonna seutufoorumin keskiössä olivat seudun edunvalvonnan tavoitteet seuraavaan MAL-sopimukseen ja hallitusohjelmaan vuosille 2023-2027.

– Seudun ensimmäinen MAL-sopimuskausi 2021-2023 on ollut tuloksekas etenkin seutuyhteistyön vahvistajana. Kunnissa on tehty kauaskantoisia päätöksiä seudun Linkki-joukkoliikennealueen laajentamisesta, useita pitkään odotettuja jalankulun ja pyöräilyn hankkeita on viety eteenpäin ja seudun MAL-kehityskuva on hyväksytty vastikään kuntien valtuustoissa. MAL-sopimusmenettelyn kehittämisessä ja seudun saavutettavuuden edistämisessä on kuitenkin vielä paljon tehtävää, summasi avauspuheenvuoron pitänyt Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

MAL-sopimusta tarkistetaan rullaavasti eduskuntavaalikausittain. Seudun kuntien yhteiset edunvalvonnan tavoitteet seuraavaan MAL-sopimukseen ja seudun saavutettavuuden kehittämiseksi on kiteytetty seuraavasti:

  1. MAL-sopimusmenettelyä tulee jatkaa ja kehittää seuraavalla hallituskaudella yhteistyössä valtion kanssa ja huolehtia siitä, että MAL-sopimusmenettelyyn ei synny ns. kahdenkerroksen järjestelmää neljän vanhan ja kolmen uuden MAL-kaupunkiseudun välillä.
  2. MAL-sopimukseen kytkettyjä rahoitusinstrumentteja tulee kehittää seutujen tarpeita vastaavaksi. MAL-sopimuksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää uskottavaa ja ennakoitavaa tukea valtiolta niin liikennejärjestelmän kuin asumisen kehittämiseksi.
  3. Raideliikenteen edunvalvonnan tavoitteena on Jyväskylä-Tampere välin investointirahoituksen saaminen Väylän investointiohjelmaan ja valtion talousarvioon hankesuunnittelun valmistuttua.
  4. Maantieliikenteen edunvalvonnan keskiössä on TEN-T-ydinverkkoon kuuluvan valtatie 4 palvelutason parantaminen. Tärkeimmät ja vaikuttavimmat maantieosuudet, joiden suunnittelua ja toteutusta tulee edistää, ovat valtatien 4 hankkeet Vaajakosken kohdalla, Jyväskylän kohdalla, Palokan kohdalla ja välillä Vehniä-Äänekoski.

Jyväskylän seudun asema Euroopan laajuisen TEN-T-ydinverkon kaupunkisolmukohtana voi tuoda uusia mahdollisuuksia seudun saavutettavuuden kehittämiseen. EU-komission uudessa ehdotuksessa kaupunkisolmukohdille tulisi asetuksen pohjalta kestävään matkustaja- ja tavaraliikenteeseen liittyviä velvollisuuksia, mutta myös uudenlaisia rahoitusmahdollisuuksia. Näiden mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää valtiolta ja seudulta aktiivisuutta, korosti seutufoorumissa alustuspuheenvuoron pitänyt europarlamentaarikko Henna Virkkunen.
Tarve seudulliselle profiloitumiselle

Jyväskylän kaupunkiseudun elinvoiman tilannekuva ja potentiaalit olivat esillä WSP Oy:n laatimassa analyysissä, jonka tuloksia seutufoorumissa esitteli WSP Oy:n kestävyys- ja vastuullisuusjohtaja Terhi Tikkanen-Lindström. Kaupunkiseudun sijainti koko Suomeen nähden yhdistettynä hyvin yhdistävään tieverkkoon on potentiaalinen erityisesti kuljetusintensiivisen liikenteen ja logistiikan toimijoille. Kansallisen biotalouden ohjelman kasvutavoite, kiertotalouden ohjelma, materiaaliteknologioiden kehittyminen, matkailun kasvu, kaivannaisraaka-aineiden kysyntä ja ruokahuollon varmistaminen lisäävät potentiaalisesti kysyntää liikenneverkolle ja mahdollisuuksia elinkeinoille.

Hyvät liikenneyhteydet ja vireä elinkeinoelämä ovat välttämättömiä, mutta eivät yksinään takaa elinvoimaista kehitystä. Asukkaiden sujuvan arjen elementit kuten toimiva asuntopolitiikka ja laadukas asuinympäristö ovat niin ikään tärkeitä. Monipuoliset asumismahdollisuudet ja toimiva joukkoliikenne edistävät seudun vetovoimaa, summaa Laukaan kunnanjohtaja Linda Leinonen.

– Seudun elinvoima- ja potentiaalianalyysissä yhtenä kehittämisen paikkana nousi esille tarve seudulliselle profiloitumiselle. Esimerkiksi Jyväskylän liikuntapääkaupunkistrategiassa ja arkiliikkumisen olosuhteiden kehittämisessä on tunnistettu ainesta myös seudulliseen profiloitumiseen, kertoo Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-ohjausryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Selin.

Lisätietoa Jyväskylän kaupunkiseudun seutufoorumista:

https://www.jyvaskylanseutu.fi/jyvaskylanseutu/tulevaisuuden-kaupunkiseutu/seutufoorumi

Lisätietoja:

– Jaakko Selin, Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-ohjausryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja, p. 0400 778 779

– Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, Jyväskylän kaupunki, p. 050 3362 819
– Linda Leinonen, kunnanjohtaja, Laukaan kunta, p. 040 188 0566