Kunnanhallituksen päätöksiä 23.9. kokouksessa

Kunnanhallituksen päätöksiä 23.9. kokouksessa

Kunnanhallitus päätti maanantain 23.9. kokouksessa muun muassa tuulivoimaosayleiskaavoituksen käynnistämisestä ja kaavoituksen käynnistämistä koskevan sopimuksen hyväksymisestä (Myrsky-Energia, Metsäsalo-hanke), osavuosikatsauksesta 1-6/2024 sekä kunnanhallituksen vastauksista vuoden 2023 arviointikertomuksessa esitettyihin kysymyksiin.

Metsäsalo-hanke ei etene

Kuntaympäristölautakunta, lupa- ja ympäristöjaosto sekä kunnanhallitus kävivät yhteisen iltakoulun tuulivoimaosayleiskaavoituksen käynnistämisestä Myrsky-Energian Metsäsalo-hankkeelle. Iltakoulu oli maanantaina 2.9.2024 ja vireille tullutta hanketta pohdittiin ensisijaisesti toivakkalaisten näkökulmasta laajasti.

Kuntaympäristölautakunta päätti 18.9. kokouksessa yksimielisesti, että se esittää kunnanhallitukselle, että Toivakan kunta ei käynnistä tuulivoimaosayleiskaavoitusta kaavoitusaloitteessa ehdotetulle hankealueelle. Näin ollen myös kaavoitussopimuksesta päättäminen raukeaa.

Kunnanhallitus hyväksyi päätöksen yksimielisesti, että Toivakan kunta ei käynnistä tuulivoimaosayleiskaavoitusta kaavoitusaloitteessa ehdotetulle hankealueelle. Näin ollen myös kaavoitussopimuksesta päättäminen raukeaa.

Osavuosikatsaus 1-6/2024

Kuntalain (410/2015) 120 a §:n mukaan kunnan on tuotettava tietoja kunnan toiminnasta ja taloudesta kunnan toiminnan, hallinnon ja talouden ohjausta, johtamista ja seurantaa varten sekä kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi.

Kunnan talouden ja toiminnan toteutumasta on laadittu puolivuosikatsaus, joka sisältää tuloslaskelman lisäksi toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat.

Kunnanhallitus päätti, että se merkitsee osavuosikatsauksen 1-6/2024 tiedokseen ja esittää sitä edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

Kunnanhallituksen vastaukset vuoden 2023 arviointikertomuksessa esitettyihin kysymyksiin 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.  Lautakunnan tehtäviin kuuluu myös toiminnan tarkoituksenmukaisuusarviointi.

Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 3.6.2024, §54, hyväksynyt arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja esittänyt sen tiedoksi kunnanvaltuustolle. Kunnanvaltuusto päätti merkitä arviointikertomuksen 2023 tiedokseen kokouksessaan 17.6.2024, § 22.

Tarkastuslautakunta kysyy vastauksia arviointikertomuksessa 2023 esitettyihin kysymyksiin.

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti, että se:

1) päättää antaa valtuustolle liitteenä olevan asiakirjan mukaisen selvityksen vuoden 2023 arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista

2) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee selvityksen tiedoksi.

 

Lisätiedot:

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen

p. 040 52 31 633

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Touko Aalto

p. 040 516 9332

 

Koko pöytäkirja luettavissa täällä.

Toivakan kunnanhallituksen päätöksiä maanantain 19.8. kokouksessa

Toivakan kunnanhallitus päätti maanantain 19.8. kokouksessa muun muassa Toivakan kunnan toiminnan ja talouden kehyksestä vuodelle 2025 ja talousarvion laadintaohjeista sekä Kiinteistö Oy Toivakanhakan esityksen taloudellisista tukitoimista vuodelle 2024.

Toivakan kunnanhallitus päätti, että se hyväksyy talousarvion laadintaohjeen vuodelle 2025 ja antaa sen ohjeeksi lautakunnille talousarvion valmistelua varten.

Talousarviokehyksessä määritellään tulevan vuoden talousarvion reunaehdot ja annetaan talousarvion laadintaohjeet toimielimille. Talousarviokehys perustuu verottajan ja kuntaliiton arvioon verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä sekä arvioon kunnan toimintatulojen ja toimintamenojen kehityksestä vuodelle 2025.

Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.

Talousarvioraami on laadittu siten, että se huomioi yleisen talouskehityksen ja välttämättömät toiminnalliset muutokset.

 

Kiinteistö Oy Toivakan Hakan tervehdyttämistoimet  

Toivakan kunnanhallitus päätti, että se esittää valtuustolle, että se hyväksyy KOY Toivakanhakan anomuksen ja myöntää yhtiölle vapaaehtoisen akordin, 631.590,62 euroa. Tällä päätöksellä pyritään tukemaan yhtiön talouden tervehdyttämistä ja varmistamaan sen toiminnan jatkuvuus.

Toivakan kunnalla on lainasaamisia Kiinteistö Oy Toivakanhakalta 70.430,00 euron pääomalaina, kolmoissijalainat 106.561,37 € vuosilta 1981-1989 (lyhennys 15 v, korko kiinteä 2,0 %, korkopäätös vuodelta 2018) ja 413.000,00 euroa (lyhennys 25 v, korko 6 kk euribor + 0,8 % marginaali). Lainojen pääomien korot 15.11.2024 asti ovat 41.599,25 €. Yhteensä saatavia on 631.590,62 €.

Kunnanvaltuusto hyväksyi 3.4.2023 Toivakan kunnan omistajapoliittiset linjaukset ja omistajastrategiat. Toivakan kunta tarvitsee KOY Toivakanhakan tarjoamia vuokra-asuntoja turvatakseen alueen monipuolisen ja kohtuuhintaisen vuokra-asuntotarjonnan. Toivakan kunnassa ei ole vaihtoehtoista vuokra-asuntotarjontaa. Toivakan kunnan tahtotilana on tukea toimivien vuokra-asuntomarkkinoiden avulla kunnan elinvoimaa ja kasvun edellytyksiä kuntastrategian mukaisesti. Toivakan kunnan tahtona on turvata vuokra-asuntoyhtiön taloudelliset ja rakenteelliset edellytykset selviytyä asuntotuotannosta sekä pystyä investoimaan myös uudisrakentamiseen. Toivakan kunta pyrkii toimimallaan minimoimaan omistamiseen liittyviä taloudellisia riskejä, ja on sen vuoksi edellyttänyt yhtiöltä esityksiä yhtiön talouden tervehdyttämiseksi. Yhtiön tervehdyttämisen tarkoituksena on mahdollistaa yhtiön kehittäminen, ja yhtiön kehittämisen avulla puolestaan omistajastrategisen tahtotilan toteuttaminen.

Toivakan kunnan omistajapoliittinen linja sekä omistajastrategia edellyttävät KOY Toivakanhakan tarjoamia asuntoja, joten kunnan tulee torjua yhtiön talouteen kohdistuvat riskit.

Lisätiedot:

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen

p. 040 52 31 633

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Touko Aalto

p. 040 516 9332

Koko pöytäkirja luettavissa täällä.

Kuntaympäristölautakunnan 17.4. kokouksen päätöksiä

Saneeraussuunnitelmien hyväksymistä ja seutuyhteistyön tiivistämistä

Toivakan kuntaympäristölautakunnan keskiviikon 17.4.2024 kokouksessa käsiteltiin muun muassa koulukeskuksen A-rakennuksen KV-saneerauksen suunnitelmien hyväksyminen sekä urakoitsijan valinta, päiväkoti Vakkarin pihasuunnitelman hyväksyminen ja pihan rakentaminen, ympäristönsuojelun yhteistyösopimus 2024 ja neuvotteluiden käynnistäminen rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun alueellisesta yhteistyöstä ja organisoinnista Toivakan, Joutsan ja Luhangan kuntien kesken sekä Leppäveden Isonkylän venelaituripaikat 2024.

Koulukeskuksen käyttövesiputket vaativat päivitystä

 Koulukeskuksen A- ja B-rakennusten käyttövesiputkien saneeraus on suunniteltu kahdelle vuodelle niin, että vuonna 2024 toteutetaan saneeraus A-rakennukseen ja vuonna 2025 B-rakennukseen.

Toivakan kunnan hallintosäännön mukaan kuntaympäristölautakunta hyväksyy palvelualueensa rakennussuunnitelmat talousarvion ja hankintaohjeen puitteissa. Suunnitelmien hyväksymisen yhteydessä tehdään urakoitsijan valintaa koskeva hankintapäätös.

Investointiohjelmassa määrärahavaraus tälle vuodelle on 700 000 euroa. Arvio laadittiin pelkästään tavoitehintalaskentaan perustuen, riittävän varauksen tekemiseksi talousarvioon.

Koulukeskuksen A-rakennuksen KV-saneeraus kilpailutettiin jaettuna urakkana. Tarjoukset pyydettiin rakennusurakasta (=pääurakka), putkiurakasta (=alistettu sivu-urakka) ja sähköurakasta (=alistettu sivu-urakka). Tarjouspyyntö oli lähetetty HILMA-ilmoituskanavaan 12.2.2024 ja sähköurakan tarjouspyyntöä täydennettiin lisäkirjeellä 1 (4.3.2024). Tarjoukset tuli jättää HILMA-kanavan kautta 11.3.2024 klo 12 mennessä.

Kuntaympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti koulukeskuksen A-rakennuksen KV-saneerausurakkaa koskevat saneeraussuunnitelmat ja päätti, että urakoitsijoiksi valitaan Rakennusurakka (=pääurakka), Rakennusliike Porrassalmi Oy (89 500 € alv 0%), putkiurakka, Mikenti Oy (149 000 € alv 0%) ja sähköurakka, JTT Power Oy (8 190 € alv 0%).

Vakkarin päiväkodin alueen pihaympäristöä kehitetään kesäkuukausien aikana

Kuntaympäristölautakunta hyväksyi pihasuunnitelman ja valtuuttaa kuntaympäristöjohtajan tekemään hankintapäätöksen pihan maanrakennusurakasta saatujen tarjousten perusteella.

Toivakan kunnan investointiohjelma sisältää määrärahavarauksen 80 000 euroa päiväkoti Vakkarin pihan saneeraukseen. Tämän lisäksi hankkeeseen saatiin valtionavustusta 23 000 euroa päiväkotipihojen liikunnallistamisen ja luonnonmukaistamisen ohjelmasta.

Pihasuunnittelusta on valtion avustuksesta johtuen irrotettu nuorisotilan puoli omaksi myöhemmin toteutettavaksi hankkeekseen. Esityslistan liitteenä on päiväkoti Vakkarin pihasuunnitelma, jonka laatimiseen ovat osallistuneet niin päiväkodin työntekijät kuin lasten vanhemmatkin.

Rakennuttaja Osmo Rantala Inmeco Oy:stä on laatinut tarjouspyynnön pihan rakentamisesta. Leikkivälineet ja aita hankitaan tilaajan omana hankintana, mutta näiden asennus sisältyy maanrakennusurakkaan.

Tarjouspyyntö maanrakennusurakasta on toimitettu usealle urakoitsijalle ja tarjoukset on pyydetty jättämään viimeistään torstaina 18.4.2024 klo 14 kunnan kirjaamon sähköpostiin. Urakka-aika on 24.6.-2.8.2024.

Ympäristönsuojelun yhteistyösopimus 2024 

Toivakan kunta on käynyt neuvotteluita ympäristötarkastajan viranhoidon tilapäisestä järjestämisestä Luhangan kunnan kanssa. Luhanka myy tällä hetkellä ympäristötarkastajan viranhoitoa Joutsan kunnalle, mutta neuvotteluissa on todettu, että nykyinen työtilanne voisi mahdollistaa kuntayhteistyön myös Toivakan kunnan kanssa. Yhteistyö voisi alkaa Luhangan puolesta 29.7.2024 alkaen.

Luhangan kunnanhallitus on päättänyt 8.4.2024 § 50:

  1. aloittaa ympäristötarkastajan viranhoitoa koskevan yhteistyön Toivakan kunnan kanssa 29.7.2024 alkaen vuoden 2024 loppuun asti
  2.  valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään ja allekirjoittamaan sopimuksen.

Pysyvämmän viranomaispalveluiden järjestämisen suunnittelua jatketaan aiemmin päätetyn mukaisesti. Nyt kysymyksessä on määräaikainen sopimus ympäristönsuojelun viranhoidon järjestämisestä vastaavalla tavalla kuin Joutsan kanssa on tehty rakennustarkastajan osalta.

Esityslistan liitteenä on sopimusluonnos ympäristötarkastajan viranhoidosta 29.7.2024-31.12.2024. Kuntaympäristölautakunta päätti

  1. aloittaa ympäristötarkastajan viranhoitoa koskevan yhteistyö Luhangan kunnan kanssa 29.7.2024 alkaen vuoden 2024 loppuun asti
  2. valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään ja allekirjoittamaan sopimuksen

Leppäveden Isonkylän venelaituripaikat 2024

Toivakan kunta hallinnoi Leppäveden Isonkylän rantaan rakennettua pienvenelaituria. Venepaikat on tarkoitettu ensisijaisesti kunnan asukkaille sekä kesäasukkaille. Venelaituripaikkoja on 16 kpl, jotka ovat kuuden metrin veneaisoilla varustettuja. Isommille veneille on kolme poijupaikkaa. Vierasvenepaikkoja on kolme, joihin voi kiinnittyä enintään viideksi tunniksi kerrallaan. Laituripaikkoja ei ole sähköistetty.

Isonkylänrannan laiturin venepaikoista peritään maksua 100 €/ kausi. Maksutulo käytetään laiturin kunnostukseen, alueen siistimiseen ja polttopuiden hankintaan virkistyspaikalle.

Venepaikkojen varaamisesta ilmoitetaan PaikallisUutiset -lehdessä sekä kunnan kotisivuilla. Varauksia otetaan vastaan 6.5.2024 klo 9.00 alkaen Toivakkatalon neuvonnassa (Iltaruskontie 2, Toivakka) tai sähköpostitse (kirjaamo@toivakka.fi). Venepaikat luovutetaan hakijoille varausjärjestyksessä.

Maksu venepaikoista on mahdollista suorittaa käteisellä, pankkikortilla tai MobilePayllä. Varauslomakkeita on saatavissa kunnan kotisivuilta ja neuvonnasta Toivakkatalon ollessa avoinna (maanantaista torstaihin klo 9 – 15).

Etusijajärjestys 1. Kunnan vakituiset asukkaat 2. Kesäasukkaat 3. Muut (mikäli jaettavia paikkoja jää).

Kuntaympäristölautakunta päätti, että se asettaa Isonkylänrannan venelaituripaikat varattaviksi edellä esitetyin ehdoin 6.5.2024 klo 9.00 alkaen.

Lisätietoja:

Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

Pöytäkirja kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

 

Kuntaympäristölautakunnassa käsiteltiin muun muassa vesihuoltolaitoksen maksuja sekä rakennustarkastusta koskeva yhteistyösopimus

Kuntaympäristölautakunta päätti keskiviikon 29.11. kokouksessaan muun muassa vesihuoltolaitoksen maksuista vuodelle 2024 sekä rakennustarkastusta koskevasta määräaikaisesta sopimuksesta Joutsan kunnan ja Toivakan kunnan välillä. 

Vesihuoltolaitoksen maksut vuonna 2024

Esityslistan liitteenä on päivitetty hinnasto, jossa Toivakan kunnan vesihuollon hintoihin esitetään korotus vain perusmaksuihin.

Liittymismaksut, käyttömaksut ja muut palvelumaksut ehdotetaan pidettävän nykyisellään.

Maksuluokan 1 osalta, mikä edustaa tyypillistä omakotitaloasiakasta Toivakassa, nyt ehdotettu perusmaksujen korotus on arvonlisäverollisena noin viisi euroa kuukaudessa.

Ehdotettu perusmaksujen korotus noudattaa kunnanvaltuuston 30.9.2019 päättämää maksujen vuosittaisen korottamisen periaatetta. Perusmaksua ehdotetaan korotettavan 14%.

Toivakan kunnan hallintosäännön mukaan kuntaympäristölautakunta päättää palvelualueensa maksuista ja taksoista.

Maksujen korotusten lisäksi vesihuoltolaitoksessa on tarkoitus aloittaa  toiminta-alueiden rajausten tarkempi tarkastelu ensi vuoden aikana.

Kuntaympäristölautakunta päätti, että se hyväksyy vesihuoltolaitoksen käyttö-, perus-, liittymis- ja palvelumaksut liitteenä olevan Vesihuoltolaitoksen hinnasto 2024 mukaisesti. Maksut tulevat voimaan 1.1.2024 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

Rakennustarkastusta koskeva määräaikainen sopimus Joutsan kunnan ja Toivakan kunnan välillä

Laukaan ja Joutsan kunnille on lähetetty tiedustelu rakennusvalvonnan rakennustarkastustehtävien mahdollisesta ostamisesta tilapäisesti Toivakan kunnalle.

Joutsan ja Toivakan kunta ovat käyneet asiasta viranhaltijaneuvotteluja mahdollisen rakennustarkastajan palveluiden järjestämisestä lähes samalla tavalla, kuin Joutsa on tehnyt Luhangan kunnan kanssa vuoden 2023 aikana.

Laukaan kunnassa asia ei ole vielä ehtinyt päätettäväksi, mutta Joutsan kunnanhallitus on asian käsitellyt kokouksessaan 27.11.2023. Joutsan kunta on hyväksynyt sopimuksen rakennustarkastajan tehtävien myymisestä Toivakan kunnalle ensi vuoden 2024 loppuun saakka.

Koska kysymyksessä on määräaikainen sopimus, jatkuu pysyvämmän lupa- ja viranomaistoiminnan järjestämisen suunnittelu edelleen. Selvitys lupa- ja viranomaistehtävien järjestämisestä eri vaihtoehtoja vertaillen laaditaan ensi vuoden aikana. Laukaan kuntaa on pyydetty käsittelemään asiaa mahdollisesta Joutsan kunnan kanssa tehtävästä sopimuksesta huolimatta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 21 §:n mukaan Rakentamisen neuvontaa ja valvontaa varten kunnassa tulee olla rakennustarkastaja. Jos tehtävien hoitamisen kannalta on tarkoituksenmukaista, kunnilla voi olla yhteinen rakennustarkastaja. Kunta voi myös antaa rakennusvalvontatehtävän sopimuksen nojalla toisen kunnan viranhaltijan hoidettavaksi.

Toivakan kunnanhallitus päätti yt-neuvottelujen päättymisen yhteydessä 20.11.2023 § 252, että rakennustarkastajan tehtävää ei täytetä, joten sopimuksen hyväksyminen on linjassa tämän päätöksen kanssa.

Toivakan kunnan hallintosäännön perusteella kuntaympäristölautakunnan tehtävänä on järjestää rakennusvalvonta Toivakan kunnassa.

Kuntaympäristölautakunta päätti, että se hyväksyy rakennustarkastusta koskevan sopimuksen Joutsan kunnan ja Toivakan kunnan välillä ja valtuuttaa kuntaympäristöjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Lisätiedot:

Esittelijä kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

Koko pöytäkirja on luettavissa täällä.