Toivakassa juhlistetaan naistenpäivää perjantaina 8.3. Toivakan seurakuntakoti Majakassa kello 17.30 alkaen. Tapahtuman teemana on Naisten unelmia Nepalissa ja Suomessa. Kätilö ja lähetystyöntekijä Kirsti Kirjavainen kertoo tapahtumassa kehitysyhteistyöstä naisten aseman näkökulmasta – hän on toiminut yli 30 vuotta Suomen Lähetysseuran tehtävissä.
Tilaisuus alkaa ruokailulla, jossa on tarjolla nepalilaista ja suomalaista pientä purtavaa. Tapahtumassa on vapaaehtoinen tarjoiluraha. Ruokailun jälkeen luvassa on livemusiikkia, jonka jälkeen Kirsti kertoo kehitysyhteistyöstä, naisten unelmista ja naisten asemasta omakohtaisiin kokemuksiinsa pohjaten.
Lisäksi Kirsti myy seurakuntakodilla nepalilaisten naisten tekemiä koruja (hinta 10-20 euroa), joiden myyntituotot ohjautuvat suoraan tekijöille. Varaa mukaan käteistä (huom. ei vaihtorahaa) tai maksa ostoksesi Kirstin tilinumeron kautta.
Tapahtuman järjestävät Toivakan kunta, Toivakan evankelis-luterilainen seurakunta ja yhdistykset.
Naistenpäivää kohti mentäessä Toivakan kirjaston salissa on esillä Kirstin kokoama Arkea ja juhlaa – valokuvia ja kertomuksia Nepalista -näyttely. Toivakan seurakunnan kanssa toteutettu värikäs näyttely on nähtävänä kirjaston aukioloaikoina 7.3.2024 asti. Tervetuloa – swagatam!
Lisätietoja naistenpäivästä: kulttuuri- ja vapaa-aikasuunnittelija Susanna Liljander, p. 040 533 1456, susanna.liljander@toivakka.fi