Siirry sisältöön

YEAH!kerho 7-15 -vuotiaille

Toivakan kunta on saanut Aluehallintovirastolta erityisavustuksen käytettäväksi lasten ja nuorten liikunnan harrastuksen tukemiseksi vuodelle 2020. Kunta jakaa edelleen avustuksen kohdeavustuksena paikalliselle liikuntaa järjestävälle rekisteröidylle yhdistykselle. Valtionavustuksen edelleen jakamisesta on tehty delegointisopimus Toivakan kunnan ja Toivakan Rivakka ry:n kanssa.

Hankeavustuksen mahdollistaman lasten ja nuorten perusliikuntaharrastustoiminnan järjestää Toivakan Rivakka ry.

Toiminta alkaa viikolla 2 vuonna 2020. Harrastustoimintaa järjestetään kerran viikossa. Ilmoittautumismäärien mukaan ryhmiä on joko yksi tai kaksi / viikko.

Harrastustoimintaan ilmoittautumisessa noudatetaan valtionavustukseen liittyvää ehtoa perheen vuosinettotulosta, joka on määritelty ilmoittautumislomakkeeseen. Kaikki ilmoittautuneet pääsevät mukaan.

Ilmoittautumisaika päättyy 16.2.2020.

Lisätietoja:

Toivakan Rivakka ry: Jenni Ruohonen, 044 7150 214, Sisko Minkkinen, minkkinensisko (a) gmail.com

Toivakan kunta: Henna Breilin, 040 5908 235

Ilmoittautumislomake

Takaisin ajankohtaisiin