Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 299



 

Hyvinvointialueelle vuokrattavien tilojen vuokrasopimukset

 

Kh 13.12.2022 § 299  

401/02.07.00/2022  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, p. 050 307 6114 ja tekninen johtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

 

Tausta

 

Toivakan kunnan hallintosäännön § 65 mukaan kunnan omaisuuden luovuttamisesta ja vuokraamisesta päättää kunnanhallitus.

 

Voimaanpanolain §:n 22 1 mom mukaan "Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat toimitilat siirtyvät hyvinvointialueen hallintaan 1 päivänä tammikuuta 2023."

 

Hyvinvointialue ja kunta tekevät toimitilojen hallinnasta vuokrasopimuksen siten, että se on voimassa ainakin 31 päivään joulukuuta 2025 asti. Hyvinvointialueella on oikeus pidentää vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa yhdellä vuodella ilmoittamalla siitä kunnalle viimeistään 12 kuukautta ennen vuokrasopimuksen voimassaoloajan päättymistä.

 

Kuntien sote-toimitiloista sairaanhoitopiirien, erityishuoltopiirien ja kolmansien tahojen kanssa tekemät vuokrasopimukset siirtyvät lähtökohtaisesti sellaisenaan. Kuntien ns. vapaaehtoisten kuntayhtymien väliset sopimukset ovat myös siirtyviä sopimuksia. Vastaavasti menetellään myös pelastustoimen tilojen suhteen. Siirtyvät vuokrasopimukset siirtyvät nykyisillä ehdoilla kuntien ja hyvinvointialueiden välisiksi sopimuksiksi.

 

Kunnilta vuokrattavien tilojen osalta on tehtävä vuokrasopimukset tai todettava sopimukset siirtyviksi lainsäädännön ehtojen mukaan.

 

Vuokrattavat tilat

 

Keski-Suomen hyvinvointialue on aloittanut neuvottelut kuntien kanssa tiloista elokuussa. Toivakan kunnan kanssa neuvottelut on käyty 28.9.2022, 6.10.2022 sekä neuvottelu + tilakatselmus 25.11.2022.

 

Tekninen johtaja on laatinut vuokrasopimuspohjat käytyjen neuvottelujen mukaisesti.  Vuokra-aika sopimuksissa kunnilta vuokrattavista tiloista tulee olemaan asetuksen mukainen 3+1 vuotta. Vuokra-aika sopimuksissa alkaa 1.1.2023.

 

Uudet sopimukset

 

-Kotihoidon toimistotilat kirjastorakennuksessa: 79,5m2, Iltaruskontie 4, 41660 Toivakka

 

-Koulukeskus osa A: 23m2, Salomonin tie 3, 41660 Toivakka

 

-Päivätoimintakeskus (Toimintavakka): 140m2,  Palosentie 1, 41660 Toivakka

 

-Toivakan terveysasema: 670 m2, Iltaruskontie 6, 41660 Toivakka

 

-Toivakkatalo: 55 m2, Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka

 

Vastuut on kunkin kiinteistön kohdalta merkitty erilliseen vastuunjakotaulukkoon.

 

Pelastuslaitokselle vuokrattavasta tilasta solmitaan sopimus helmikuussa 2023.

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan allekirjoittamaan liitteenä olevat vuokrasopimusluonnokset hyvinvointialueelle vuokrattavien tilojen osalta. Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan tekemään vuokrasopimuksiin tarvittaessa teknisiä korjauksia.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.