Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntaympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 28



 

Nisulan pienvenelaiturin ja veneenlaskuluiskan hankinta

 

Kuymltk 20.03.2024 § 28  

51/10.03.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

 

Toivakan kunnan investointiohjelma vuodelle 2024 sisältää pienvenelaiturin rakentamisen Nisulan kylän alueelle Päijänteen rantaan Laivasillantien päähän. Hankkeeseen on varattu 65 000 euroa.

Laiturihanke on osa voimassa olevan Nisulan kyläyleiskaavan toteuttamista ja laiturin tulevasta käytöstä on linjattu myös alueen tontinluovutusehdoissa.

 

Laiturin hankinnasta oli jo aiemmin pyydetty suunnitelma ja budjettitarjous A-Laiturit Oy:ltä. Laiturisuunnitelma on esityslistan liitteenä. Hankkeen toteuttaminen on kuitenkin siirtynyt investointien jaksottamisesta johtuen.

 

Aiemmasta suunnittelutyöstä ja pyydetyistä budjettitarjouksista johtuen, laiturihankinta on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa kansallisen kynnysarvon alittavana (palvelut ja tavarat) suorahankintana A-Laiturit Oy:ltä.

 

Saadut tarjoukset laiturista ja veneen laskuluiskasta ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Hankinta käsittää laiturirakenteet. Kunta vastaa tarvittavista maanrakennustöistä ja rahdista asennuspaikalle.

 

 

Esittelijä Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä

 

Päätösehdotus Kuntaympäristölautakunta hyväksyy Nisulan pienvenelaiturin rakentamissuunnitelman ja päättää, että laituri ja veneenlaskuluiska hankitaan A-Laiturit Oy:ltä tarjousten 19.1.2024 mukaisesti.
Tavarahankinnan arvo on 58 408 euroa (alv 0%).

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.