RSS-linkki
Kokousasiat:https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Esityslista 03.02.2025/Asianro 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Keskusvaalilautakunnan valmistelevat toimenpiteet
Kvaaltk 03.02.2025
184/00.00.00/2024
Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri Henna Breilin, 040 5908 235
Keskusvaalilautakunnalla on alue- ja kuntavaaleissa seuraavat valmistavat tehtävät:
Kunnan muiden vaaliviranomaisten kouluttaminen
Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalilautakuntien ja
-toimikuntien jäsenet ja varajäsenet sekä ennakkoäänestyspaikkojen
vaalitoimitsijat ovat tietoisia tehtävistään ja vastuistaan. Tätä varten heille tulee jakaa asianomaiset vaaliohjeet ja vaalitietojärjestelmien käyttöohjeet sekä kouluttaa ko. tehtäviin sekä olla koko vaalien ajan kunnan muiden
vaaliviranomaisten tavoitettavissa näiden kysymyksiä varten.
Vaalimateriaalin toimittaminen
Vaaliasiakirjojen ja muun vaalimateriaalin vastaanotto ja edelleen jakaminen asianomaisille.
Vaalitietojärjestelmän käyttöönotto
Tietoliikenneyhteyksien järjestäminen vaalitietojärjestelmiin, harjoittelu
koulutuskannassa ja kenraaliharjoituksiin osallistuminen.
Ennakkoäänestyksen sekä laitos- ja kotiäänestyksen valmistelut
Kalusteiden, tietoliikenneyhteyksien, vaaliohjeiden, vaaliasiakirjojen ja
vaalimateriaalin toimittaminen vaalitoimitsijoille, asianomaisten opastaminen ko. tehtävään, ilmoittautumiset kotiäänestykseen ja kotiäänestyksen organisointi.
Vaalipäivän äänestyksen valmistelut
Kalusteiden, tietoliikenneyhteyksien, vaaliohjeiden, vaaliasiakirjojen,
vaalimateriaalin ja vaaliluettelon toimittaminen vaalilautakunnalle sekä
asianomaisten opastaminen ko. tehtävään.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunnan sihteeri ja /tai puheenjohtaja vastaanottaa vaaliasiakirjat, toimittaa vaalilautakunnalle, vaalitoimikunnalle ja vaalitoimitsijoille osoitetut asiakirjat ja tarkoitetun materiaalin eteenpäin.
Keskusvaalilautakunnan sihteeri huolehtii vaalilautakunnan, vaalitoimikunnan ja ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden koulutuksesta tehtäviinsä. Sihteeri ja/tai puheenjohtaja tarkistaa alustavasti saapuneet lähetekuoret ja kirjaa ilman kuittausmerkintää saapuneet äänet (äänestäjät) äänioikeusrekisteriin ennen vaaliluetteloiden tulostusta.
Kunnan ICT-suunnittelija huolehtii tietoliikenneyhteyksistä sekä toimii vaalien ICT-tukihenkilönä.
Tekninen toimi huolehtii ennakkoäänestys- ja vaalipaikan kalusteista (äänestyskopit ja vaaliuurnat) ja vaalien ulkomainostelineistä (ulkomainonta suositellaan aloitettavaksi niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräämisvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli
26.3.2025).
Keskusvaalilautakunnan sihteeri huolehtii ilmoittautumislomakkeiden lähettämisestä edellisissä vaaleissa kotona äänestäneille. Lomakkeita saa myös kunnanvirastosta. Kotiäänestykseen ilmoittautuminen tapahtuu lomakkeilla tai puhelimitse keskusvaalilautakunnan sihteerille.
Puheenjohtaja ja/tai keskusvaalilautakunnan sihteeri organisoi kotiäänestykset (aikataulu).
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |